Sivut

perjantai 26. elokuuta 2016

Vuosipäiviä 2/2

Postauksen ekassa osassa käsiteltiin lemmikeihin liittyviä vuosipäiviä, mut nyt on vuorossa vähän erilaiset suuret rakkauteni.



Nyt syksyllä (tästäkään ei taida olla tarkkaa päivää missään merkinnöissä) on kulunut 10 vuotta siitä, kun aloin kuunnella Sonata Arcticaa! 10 vuotta mun lempibändi on pysynyt samana. 10 vuotta ja yhä edelleen Tonyn ääni ja rakkaimmat biisit nostattaa samat mahtavat fiilikset kuin silloin, kun vasta löysin bändin ja itse asiassa koko metallimusiikin.

Oli siis syyskuu 2006... Apua tähän piti nyt tulla tarina, miten oikeen löysin Sonatan, mut pää lyö ihan tyhjää. Sen muistan, et yks mun luokkalainen tyttö oli ainakin jonkun asteinen Sonata-fani ja välitunnilla taisi puhella jotain jostain Tallulahista ja Shamandaliesta. Oisinko sitten siitä innostunu vai mitähän lie kautta päädyin kuuntelemaan Shamandalie-kappaleen. Oliko sillon jo Youtube vai latasinkohan Limewirellä? :D No oli miten oli, olin aivan hurmioitunut! En ollu koskaan kuullu mitään vastaavaa. Tuohon aikaan kuuntelin Poets of the Fallia ja vaikka onhan sekin musiikillisesti kaunista niin ei edes Lift vedä vertoja tuolle upealle power balladille! Aika nopealla tahdilla hommasin kaikki bändin siihen asti ilmestyneet levykäiset (ensin laittomasti, mutta pian ihan fyysisinä kopioina) ja yhtäkkiä olinkin Sonata-fani henkeen ja vereen. Myös pari mun kaveria alkoi kuunnella Sonataa samoihin aikoihin ja tottakai sain innostettua Jompenkin bändin pariin.

Broken, Blinded No More, The Ruins of My Life, The Misery, Last Drop Falls, The Power of One. Siinäpä jokunen mielettömän nostalginen kappale. Edelleen olen sitä mieltä, et nuo on maailmankaikkeuden parhaimpia biisejä. Levyjen jälkeen tilaukseen meni seinälippu ja paita. Piirsin laskimen takakuoreen lyijykynällä Sonata-logon ja kirjotin sanat "I always give eternal love another chance...". Sitten tuli kevät ja uusi albumi ilmestyi! Käytiin jollakin koulun reissulla kavereitten kanssa ostamassa Oulun Levykauppa Äxästä omat Uniat, hupparin taisin tilata myöhemmin. Nyt jälkeenpäin ajateltuna taisin tuoreen faniuteni takia olla Uniasta turhankin kovissa fiiliksissä, vaikka muistankin jo silloin olleeni vähän hämmästynyt bändin uudesta suunnasta ja varsinkin uudesta rumasta logosta... Heinäkuussa 2007 oli Ruka Open Air -festarit ja sinne mentiin tietysti isolla porukalla. Vähän aikasemmin oltiin kuultu suru-uutiset siitä, et Jani on 'korvattu väliaikaisesti uudella kitaristilla'. En siis koskaan kerennyt nähä Sonataa Janin kanssa, mutta rakastuttiin kaikki Eliakseen ensisilmäyksellä. Elias Liehuletti ♥

Tuon keikan jälkeen, oon nähnyt Sonata Arctican viidesti, viimeksi Joensuussa 2015. Lisäksi törmäsin tyyppeihin kesällä '07 Helsingissä (en tietenkään uskaltanu mennä juttelemaan) ja lokakuussa '07 HeVan lentokentällä, jossa pyydettiin Jompen ja Henkka-serkkuni kanssa nimmarit (Markoa ei tosin näkynyt). Onneksi Henkka oli puhemiehenä, ite menin niin lukkoon, et oisin varmaan jänistäny x) Tänä kesänä oisin niiiin halunnut päästä bändin akustiselle keikalle Pyhä Unpluggediin Aittakuruun, mut se oli jo loppuunmyyty siinä vaiheessa ku huomasin, et sellanen on tulossa.

Noh, mitkä on mun tämän hetkiset fiilikset Sonatan suhteen? Oikeestaan tuo laskimeen raapustamani pätkä Blinded No More:sta kuvaa tilannetta aika hyvin :D Annan ikuiselle rakkaudelle aina uuden mahdollisuuden. Oon sitä mieltä, et ensimmäiset neljä levyä Eclipticasta Reckoning Nightiin on parhaat albumit, mitä maa päällään kantaa. Winter Heart's Guild on ikuinen lempparilevyni, eikä Silence sille paljon häviä. Unia sen sijaan on... outo. On siellä hyviä biisejä siellä täällä, mut kokonaisuus on aika heikko. Samaa voidaan sanoa muista uusimmista. Hyviä biisejä löytyy, mut muuten teoksia ei voi mitenkään verrata nuihin alkuaikojen masterpieceihin. (Ehkä se niihin vertailu just aiheuttaa aina sen lievän pettymyksen... Kun niihin vanhoihin levyihin liittyy niin paljon nostalgiaa ym. niin voiko niitä ylipäätään voittaa, vaikka olis kuinka hyvä levy? Vai voisko olla totta, et Janin lähtö vaikutti bändiin enemmän ku uskoiskaan? Cain's Offering ja muut Janin projektit, kun iskee meikäläiseen aivan satasella...) Silti joka kerta annan bändille tilaisuuden. Koskaan en oo harkinnut jättäväni levyä ostamatta ja nytkin ootan lokakuussa ilmestyvää The Ninth Hour:ia sormet ja korvat syyhyten! Just pari päivää sitten ennakkotilasin :)

Sonata Arctica tutustutti mut koko metallimusiikkigenreen. Se oli niinku semmonen 'porttihuume'. Aikaisemmin olin kuunnellu siis vaan poppia ja rockia, mut nyt löysin jotain elämää suurempaa. Pelkästään sen takia oon valtavan kiitollinen siitä, et aikoinaan löysin tämän bändin ♥ Niinpä nyt lähiaikoina tulee varmasti monen muunkin bändin kohdalla 10 vuotta täyteen. Yksi niistä on Ensiferum, johon tutustumisesta oonkin jo kirjotellu *tässä postauksessa*. Ja tottakai myös Nightwish, siitä postaus *tässä*. Musiikkimakuni on siis pysynyt tämän 10 vuoden ajan melko samana. Tottakai uusia bändejä on tullut koko ajan lisää ja oon tutustunu laajemmin metallin alalajeihin, mut samat vanhat naamat killuu lempparilistojen ykkösinä.


No nyt vielä 'lyhyesti' yhestä toisesta suuresta rakkaudesta x) Uskoisin nimittäin, et nyt syksyllä (tai viimestään keväällä) vietetään Heidin Mattiin ihastumisen 10. vuosipäivää! Kuten huomaatte, meikä ku johonki tykästyy niin se on menoa sitten. Olin siis ysiluokkalainen ja vielä pari vuotta sitten olin kirjottanut törkeyksiä Matin finneistä mun ja Iidan kirjevihkoon. Nyt aloin kuitenkin yhtäkkiä kiinnittämään huomiota punaisen naaman sijaan erikoisiin punaisiin hiuksiin. En tiennyt Matista oikeestaan mitään. Vaan sen, et se oli kans ysillä ja D-luokalla (ite olin siis B:llä). Keväällä sen jälkeen, kun oltiin saatu luokkakuvat, keräsin rohkeutta sen verran, et kysäsin kaverilta puolihuolimattomasti, et kukas tuo punatukkanen poika muuten on tossa koko koulun yhteiskuvassa. Vastaukseksi sain, et se on joku Matti. Sukunimestä ei ollu varmuutta. Aika harvinaista meijän tuppukylässä, jossa kaikki tuntee kaikki! Pikkuhiljaa sain lisää infoa sieltä sun täältä ja olin ihan onnessani ku aina ennen kotsan tunteja istuskeltiin samassa käytävässä oottamassa :) Mää oon jo kirjottanu tän tarinan *tässä postauksessa*, joten ehkä en toista itteäni tätä enempää. Tiivistettynä homma meni kutakuinkin näin: olin koko kevään ihan inlööv ja hirveä stalkkeri, mut kaverin poikakaverin tiedusteluretki johti siihen, et sain tietää, et Matilla on jo joku tyttö kiikarissa (onnekseni Matti friendzonattiin). Olin tietenki lannistunu, mut koko kesän kuvittelin päässäni skenaarioita, miten se tulee sinne kauppaan, jossa olin kesätöissä ja sitten me tutustutaan. No ei se tullu. Syksyllä alkoi lukio ja Matti, Luojan kiitos, jatkoi kans sinne ja olin taas koko syksyn ihan rakastunu ja VIHDOIN tammikuussa 2008 kavereitten poikakaverit vähän vihjaili musta Matille ja anto mun numeron ja siitä se sitten lähti! Ystävänpäivänä '08 alettiin seurustelemaan ♥

Välillä mietin, et onkohan tää aivan tervettä, et oon edelleen aivan rakastunu tuohon tyyppiin :D Nytkin, kun ollaan oltu kohta neljä päivää näkemättä, tuntuu, et ikävä on aivan hirveä ja viestitellään ja soitellaan ihan yhtä tiiviiseen tahtiin kuin silloin alkuaikoina. Paskapuhetta siis semmonen, et se rakastumisrakkaus loppuis muutamassa vuodessa! Joka kerta, kun Matti tulee koulusta/töistä kotiin mun sydän hyppää samalla tavalla kuin silloin lukiokesinä, kun nähtiin vaan kerran viikossa tai sillon armeija-aikoina, kun menin Kajaanissa kultaani vastaan, et kerettäs nähä iltalomilla ees pienen hetken ajan. Ainoastaan se kauhea riutuminen, epätoivo ja itsesäälissä rypeminen on jäänyt pois kuvioista, kun enää ei tarvi pelätä, et joudutaan toisistamme eroon pitkiksi ajoiksi.

Niin ja tosiaan, tunne on kuulemma molemminpuolinen :)

torstai 25. elokuuta 2016

Vuosipäiviä 1/2


Tänään tulee kuluneeksi 5 vuotta rakkaan Donna-pupuni kuolemasta ♥ Hirmuinen ikävä sitä karvapalleroa. Surua suurentaa tieto siitä, etten koskaan enää tuu omistamaan kaneja, kiitos allergian :( *Tässä postaus*, jonka kirjotin alunperin vanhaan blogiini pupujen muistolle.


Tällä viikolla oli myös toisen lemmikkini kuoleman muistopäivä. Maanantaina, 22. päivä tuli nimittäin täyteen 10 vuotta Helmin poismenosta. Hullua, että siitä on jo niin kauan! Onneksi Kaaleppi on kaverinsa menettämisestä huolimatta jaksanut olla meidän päivien piristyksenä jo näin monta vuotta...


Surullisten 'vuosipäivien' lisäksi tänä syksynä tulee ohitettua muutama muukin merkkipaalu. Niistä tärkein liittyy tottakai Kaaleppiin, sillä meidän yhteiseloa on kestänyt nyt jo 15 vuotta! Valitettavasti en oo löytänyt mistään tarkkaa päivämäärää, et millon haettiin Kaaleppi ja Helmi meille, mut syksyllä 2001 se kuitenkin oli. Muutettiin meidän uuteen taloon äitienpäivänä ja saatiin vihdoin ja viimein lupa lemmikkien hankkimiseen. Tuossa vaiheessa olin jo vuosia haaveillut omasta eläimestä. Koira oli tietysti unelma nro. 1., mutta iskän allergian takia se ei kai koskaan ollut edes vaihtoehto. Yhtenä päivänä iskä sitten kertoi, että jollakin vanhemmalla pariskunnalla olis kaksi punakorvakilpikonnaa kotia vailla. Kilpparit oli muuttanut heille lapsenlapsilta, jotka olivat ilmeisesti kyllästyneet lemmikkeihinsä (tähän kirosanoja, syvä huokaus ja halveksuva katse). Nyt näiltä tyypeiltä oli sitten mennyt akvaario rikki ja kilpparit asustelivat lihakunnan laatikossa. Muistan edelleen miten ihanaa oli, kun alettiin ettiä Keltasesta pörssistä akvaariota ja kun käytiin ekaa kertaa kattomassa laatikossa polskivia otuksia, joista pian tulisi mun ikiomia. Perehdyin kilpikonnien hoitoon kirjoja lukemalla ja neuvoja taidettiin kysyä myös yksiltä tutuilta, joilla oli oma punakorva.

Samppe ja Jomppe oli siihen aikaan vielä niin penikoita (itsehän olin jo varttuneessa 10 vuoden iässä :P), et meille tuli kauheat tappelut kilppareiden nimistä. Meillä oli kai joku ihme sopimus, et isompi konna on Sampen&Jompen ja pienempi minun. Päätin nimetä oman otukseni Kaalepiksi. Olin nimittäin saanut Ulla-tädiltä perinnöksi (:D) valtavan koristekilpikonnakokoelman ja siellä oli yksi kilpikonnakortti, jossa luki Kaaleppi Kilpikonna. Siitä keksin, et Kaaleppihan on maailman paras kilpparin nimi. Ja samaa mieltä olen edelleen :) (Jos joskus hankitaan toinen kilppari, sen nimeksi tulee Metusalemi. Se on btw myös vauvan tämän hetkinen lempinimi, sen verran komia nimi kuitenkin kyseessä xD) Samppe ja Jomppe sen sijaan olivat päätyneet nimeen Max. Se kuulemma sopi isolle mörssärikilpikonnalle, ihan sama vaikka kyseessä oli tyttö. Minä olin jo tuolloin nimifriikki ja tietysti aivan kauhuissaan järkyttävästä nimivalinnasta. (Edelleenkin häiriinnyn suuresti, jos kuulen Jussi-nimisistä tyttökissoista tai muista epätäydellisistä nimenannoista). Niinpä nostin asiasta kamalan metelin ja nimi muutettiin Helmiksi. Ja tottakai molemmilla täytyi olla kolmiosaiset koko nimet eli rakkaat lemmikit 'kastettiin' lopulta Kaaleppi Olli Alexanderiksi ja Helmi Olga Adalmiinaksi.

Meillä on ollut yks ja sama akvaario koko tämän 15 vuoden ajan. Se oli käytetty jo ostettaessa, joten se on palvellut kyllä todella hyvin! Toisaalta täytyy olla varautunut siihen, et se voi räksähtää hetkellä millä hyvänsä ja se onkin sitten vähän isompi tikki. Sitä en pidä mahdollisena, että otettas Kaaleppi meille Ouluun asumaan, sillä mikään kotivakuutus ei korvaa sitä, jos 400 litraa vettä valahtaa ylimmästä kerroksesta naapureiden niskaan :D Meidän kämpässä myös ikkunat vetää sen verran, että se olis vaarallista kilpparin terveydelle. Toivon kuitenki, et jossain vaiheessa kämppätilanne on semmonen, et voitas siirtää otukka saman katon alle. Rukoilen myös Kaalepille pitkää ikää ♥ Mitään tietoa poijjaan iästä meillä ei tosiaan ole, pitäs joskus päästä haastattelemaan näitä entisten omistajien lapsenlapsia... Tässä vielä pari aikasempaa postausta Kaaleppiin liittyen: *linkki* ja *linkki*.

Tästä postauksesta tuli pitempi kuin ajattelin, joten katkastaanpa tästä poikki. Toisessa osassa luvassa vähän erilaisia, ei-lemmikeihin-liittyviä vuosipäiviä.

tiistai 23. elokuuta 2016

♫ Genres

Mulla on koneella tällä hetkellä 341 albumia. (Poistin kaiken 'laittoman musiikin' joitakin aikoja sitten, joten kaikki tämän hetkiset levyt on joko omia, kirjastosta tai serkuilta/Jompelta). Oon koittanu laittaa niihin aika tarkasti, et mitä tyylilajia mikäkin levy edustaa, joten aattelin, et ois ihan mielenkiintosta tutkailla, et mitä genrejä meikäläisen kokoelmasta löytyy ja kuinka paljon mitäkin.

Albumeja yhteensä: 341
Eri tyylilajeja: 61

Suosituimmat tyylilajit

Melodic Death Metal: 59 (17,3%)
Progressive Metal: 58 (17%)


Pop Rock: 31 (9,1%)


Power Metal: 29 (8,5%)


Symphonic Metal: 26 (7,6%)
 Folk Metal: 25 (7,3%)


Progressive Rock: 22 (6,5%)
Rock: 21 (6,2%)


Christian Metal: 20 (5,9%)
Christian Rock: 19 (5,6%)
Pop: 19 (5,6%)


Alternative Metal: 14 (4,1%)
Melodic Metalcore: 14 (4,1%)


Trash Metal: 11 (3,2%)


Alternative Rock: 9 (2,6%)
Djent: 9 (2,6%)
Christmas: 9 (2,6%)


Näitten lisäksi kokoelmasta löytyy mm. Art Rockia, Doom Metallia, Dream Poppia, Eurodancea ja Reggaeta. Eli aikalailla kaikkea maan ja taivaan väliltä :D

maanantai 22. elokuuta 2016

Lyrics 3

- Lista Hämähäkkimiehen vihollisista -

- Rising Sun -

- Ravistettava ennen käyttöä -

- You Are the One -

- Unten laiva -

lauantai 20. elokuuta 2016

Puoliväli

Se ois kai nyt sitte raskauden puoliväli. Hui kauhia ku aika on mennyt nopeasti. Aattelin nyt kirjotella tähän vähä jotain ajatuksia ku enpä oo mihinkään muuallekaan kirjottanu.


๑ Alkushokki on nyt takanapäin, seuraavaksi pitää varmaan alkaa pelkäämään niitä viimeisiä viikkoja/kuukausia, jollon oikeesti konkretisoituu, et tää on nyt totta. Tunnelmat on joka tapauksessa ollu viime aikoina paljo positiivisemmat kuin sillon aluksi, kun asia tuli tietoon.

๑ Mulla ei oo ollu käytännössä minkäänlaisia oireita koko aikana. Oon kyllä valtavan kiitollinen siitä ♥ Voin vaan kuvitella millanen fiilis ois ollu, jos ois sen henkisen myllerryksen lisäksi joutunu vielä viettään päivät pönttöä halaillen!

๑ Vappuna oli jotain outoa sydämen tykyttelyä ja välillä pimeni silmissä ku nousin vaikka sohvalta ylös. Siinäpä ainoat tuntemukset.

๑ Ollaan ostettu (vasta vai jo?) vaunut, turvakaukalo, Tula-kantoreppu, muutamia ryysyjä kirppikseltä sekä tietysti tärkein heti ensimmäisenä: Brion puinen junarata-paketti! Tori.fi:ssä mulla on jotain 20 hakuvahtia ja tarkotuksena on siis ostaa ihan kaikki mahdollinen käytettynä. Torin kautta löytyi siis nuo edellä mainitut hankinnatkin :) Lisäksi otetaan tietenki äitiyspakkaus.

๑ Pelkään synnytystä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Muistan, miten pienenä päätin, etten mee koskaan naimisiin enkä hanki lapsia, juurikin siitä syystä, et jo sillon pelkäsin niin hirveesti. Olin aikas helpottunut, kun yks lääkäri vilautti suunnitellun sektion mahdollisuutta (ei siis pelkästään synnytyspelon takia), vaikka tiiänkin et luonnollinen synnytys on turvallisin, terveellisin ja järkevin vaihtoehto plääplää. Mun mielestä tässä koko hommassa ei oo mitään luonnollista! :D Mutta en siis tiiä yhtään vielä miten tää homma tulee menemään ja sekin stressaa hulluna.

๑ Toivottavasti se perii Matin punaset hiukset!!! Ja Matin silmät.. ja korvat.. ja luonteen ♥

 ๑ Mulla on ollu alusta asti vahva tunne, et poika sieltä tulee. On tuntunu ihan turhalta ees miettiä tyttöjen nimiä ja kaikki vaaleanpunaset vauvahörhelöt ja jopa tyttövauvat on jotenki etonu mua :''D No joo, alle parin viikon päästä saadaan toivottavasti sukupuoli selville ja nähdään onko mun aavistukset ja tuntemukset ollu ihan päin honkia. Jos on, niin ei se tietenkään mitään haittaa. Kumpi vaan on tervetullut.

๑ En edelleenkään tykkää vauvoista tai lapsista. Enkä usko, et se asia tulee muuttumaan. Onneksi oon löytäny kohtalotovereita ku oon lukenu muiden lapsia inhoavien äitien tarinoita x) Tottakai omaa lastaan rakastaa, mut muitten kakarat on edelleen ärsyttäviä. Mua kauhistuttaa ajatus, et ihmiset alkaa nyt aatteleen, et meikä haluaa hoitaa niitten penskoja. Ei, ei, ei! Riittää, et on yks räkänokka-kakkapylly huolehittavana.

๑ Mikä järki siinä on, et eläinten pennut on täydellisen ihania ja sulosia, mut ihmislapset karsean rumia? Vähä ois kivempi odotus ku tietäs, et sieltä on joku shelttipentu tulossa :'D

๑ Oon järkyttyny nyky-lastenohjelmien kökköydestä. Haluaisin, et pikkutyyppi pääsis näkeen kaikki oman lapsuuden lempparit, kuten Nooan saaren, Kaukametsän pakolaiset, Matka maailman ympäri 80 päivässä jne. Muumit, Tontut ja Myyrä meiltä onneksi löytyy dvd:nä, kuten myös Timonit ja Pumbat ja tietysti kaikki parhaat Disney-leffat. Mutta entä jos... ei! Liian kauhea edes ajatella! Entä jos se ei tykkääkään esim. Leijonakuninkaasta?!! Sillon viimestään täytyy lähettää se Siperiaan työleirille...

Mitään lällätys-lässytys-lastenlauluja ei tulla meijän huushollissa kuuntelemaan. Rölli on sallittu. Ja ehkä sillon tällön jotku vanhat klassikot, kuten Georg Malmstén ja mitä näitä nyt on. Toiveissa kuitenkin on, et jälkikasvu perii vanhempiensa ylivertaisen musiikkimaun. 

Säikähän edelleen joka kerta ku se potkasee. Senki pitäs kuulemma olla mukavaa ja ihanaa, mutta ei se vaan oo. Pelkäsin jo etukäteen, et saan varmaan paniikkikohtauksen, on se sen verran ufoa, et joku monottaa sua sisältä päin :S Toisaalta taas tulisin varmaan ihan hysteeriseksi, jos niitä liikkeitä ei tuntus. Eli joo-o, antaa nyrkkien ja kantapäiden vaan laulaa...

 ๑ Se on ihanaa, et vihdoin saa olla vapaasti läski :D Mulla on ollu ihan hillitön pallomaha jo monta monituista vuotta ja sen takia käytänki yleensä vaan korkeavyötäröisiä housuja ja löysiä paitoja. Mut nyt voin pikkuhiljaa alkaa taas käyttää niitä pieneksi jääneitä, liian tiukkoja paitoja ku ei haittaa vaikka maha näkyy. Tällä hetkellä tää maha ei kyllä oo vielä paljo minkäänlainen, ainakaan mun mielestä. 

 ๑ Oon jo nyt lopen kyllästynyt kaikenlaisiin "neuvoihin" ja pelotteluihin, joita ollaan saatu ihmisiltä kuulla. Varsinkin kun tilanne on mikä on, en tajua mitä iloa siitä on, et meille kerrotaan, miten 'ei voida koskaan enää nukkua, eikä tehä mitään kahestaan jne. jne.'. Luuletteko, että minä, maailman negatiivisin ja pessimistisin ihminen, en oo jo ajatellu kaikkea mahollista kamalaa mitä tästä seuraa? Ja mikä kaikki voi mennä pieleen ja vaikeimman kautta? Ihan ku meillä ois jotku vaaleanpunaset lasit päässä ja luultas, et kaikki tulee olemaan ihanaa, yhtä auringonpaistetta ja sateenkaarta! Justhan mää oon vasta koittamassa päästä eroon siitä ajatuksesta, et meijän elämä on pilalla x) Vielä oon sentään säästyny kuulemasta jotain yksityiskohtaisia, täyttä gorea sisältäviä synnytyskertomuksia, mut tiiän, et neki on vielä tulossa. Oh, please! Tässä muuten hyvä postaus Hanna Gullichsenilta aiheeseen liittyen.

๑ Laitetaanpa vielä toinen Hanna G:n postaus, johon niiin samastun: 

 "Olen pysynyt järjissäni suunnittelemalla mitä kaikkea teen vauvojen synnyttyä: 
– Majoneesia majoneesilla.
– Lakua ja salmiakkia ihan kolmen edestä, joku piru senkin keksi kieltää.

– Syön kaikki saatanan juustot joista on varoiteltu, enkä käytä elämässäni enää koskaan sanaa pastöroitu.
 – Poltan Panadolit roviolla ja siirryn takaisin oikeisiin lääkkeisiin, jos jokin vaiva saapuu häiritsemään eloa."

Ruokarajoitukset ja -kiellot ärsyttää mua suunnattomasti. Näitten asioiden ei kuulemma pitäs olla ongelma eikä mikään ja niin minäkin aluksi luulin, varsinki ku en syö kalaa enkä näin ollen voi kärsiä mistään hillittömästä sushi- tai graavilohihimosta. Mutta ei tämä helppoa oo! Tai ehkä oiskin, jos olisin pysytellyt siinä neuvolasta saadussa lapussa, mutta ehei, pöljä minä, olen mennyt googlaamaan ja lukemaan keskustelupalstoja, joissa joka ikiseen kysymykseen tulee sama vastaus: "Joo, kyllä sitä saa syödä... jos siis haluat ehdottomasti tappaa lapsesi. Olet selvästi itsekäs ja paska äiti, mikset vaan hyppää sillalta . . ." no joo suunnilleen näin :D Neuvolan lappusessa ei esim. sanota sanaakaan raa'asta kananmunasta eli oon alkuaikoina vedelly majoneesia, punajuurisalaattia ym. ihan hyvällä omallatunnolla. Samoin Valion tms. fetaa ynnä muita pehmeitä juustoja, joita neuvolan mukaan saa pästöroituina syödä, kun taas suomi24-mammat eivät missään nimessä ottaisi pienintäkään riskiä. Ravintolassa syömässä käyminen on nykyään täyttä venäläistä rulettia, kun eihän sitä voi koskaan tietää, onko kokki pessy kätensä hyvin tai onko kasvisten kans samalla leikkuulaudalla pilkottu raakaa lihaa. Kaikkea jääkaapissa olevaa täytyy tarkastella suurennuslasin kans, 'onkohan tämä ollut täällä avattuna liian kauan?'. Juhlissa ja kyläpaikoissa pitää tehdä moraalisia päätöksiä 'maistanko juustokakkua... entä lasketaanko rahka tosiaan pehmeäksi juustoksi?!' Är-syt-tä-vää! 

 ๑ Vähän harmittaa lapsukaisen puolesta, et sillä tuskin tulee olemaan samanlaista serkkulaumaa ympärillä niinku itellä on ollu. Hauska nähä kuinka monta vuotta menee ennen kuin ensimmäinen serkku syntyy. Pikkuserkkuja sen sijaan on alkanut putkahtaan maailmaan tasasta tahtia, meijän beibe on jengin neljäs jäsen. Tuoreimman tapauksen eli tän kuun alussa syntyneen kummitytön kans babylla tulee oleen ikäeroa alle puoli vuotta.

 ๑ Mulla on aina käyny sääliksi ne, joilla on synttärit lähellä joulua. Yhistettyjä joulu- ja synttärilahjoja, kamalaa! Ja tuntuuko synttäreitten vietto miltään ku siinä samaan aikaan juhlitaan joulua ja uutta vuotta? Olin siis aika kauhistunu ku aloin laskeskeleen laskettua aikaa. Noh, toisaalta tästä tulee varmasti ihan täys lellipentu ku se on kaikille isovanhemmilleen eka lapsenlapsi ja lisäksi mun mummolle ja papalle eka lapsenlapsenlapsi. Lahjoja siis tuskin tulee puuttumaan :D

 
Loppuun vielä yhteenveto: Joo, tykkään valittaa ja mua pelottaa ihan hulluna. Oon kuitenki superüberonnellinen, et kaikki on mennyt tähän asti niin älyttömän hyvin. Uskon, et tää kaikki on Jumalan suunnitelmaa ja et just tän beiben pitää syntyä meille ja just tähän elämäntilanteeseen, vaikka se itteä vähän ihmetyttääkin. Siksi ootan luottavaisesena ja innolla, et minkälainen tyyppi sieltä oikeen tupsahtaa.

perjantai 19. elokuuta 2016

Hailuoto

Korjattiin eilen aukko sivistyksessä ja käytiin Matin kaa ekaa kertaa Hailuodossa. Oli kyllä huippu retki ja ihana ilma! 


Yritettiin aluksi 12 lähtevään lauttaan, mut vaikka oltiin paikalla hyvissä ajoin, ei mahuttu kyytiin vaan jouduttiin ootteleen 13.30 asti. Oltiin just vitsailtu, et 'mistä vetoa, et tuo meijän eessä oleva auto on viimenen, joka pääsee sisään ja luukku lyyään kiinni meijän nokan edestä?' ja niinhän siinä sitte kävi :D Mutta eipä se haitannu mitään. Siinä satamassa oli kaks pokéstoppia, joten rampattiin niitten välillä ja tais sieltä pari pokémoniakin löytyä. Syötiin kans eväsleivät rantakivillä tuulimyllyn alla.

Lauttamatka meni nopeasti ja pian jo huristeltiin saaren hienoissa maisemissa. Nättejä peltoja, vihreää metsää, jotenki tosi sympaattisen olosta seutua ♥ Ajettiin eka Marjaniemeen saaren toiseen päähän. Käppäiltiin siellä rannalla olevaa reittiä pitkin ja käytiin tutustumassa Luotsihotellin tiloissa sijaitsevaan luontonäyttelyyn. Turisteiltiin myös majakan luona ja minä kävin laittamassa voitokkaan Laprasin pokémongymin päälliköksi :P Ilmeisesti Hailuodostakin löytyy aktiivisia Pokémon Go:n pelaajia, sillä ei mennyt kauaa ennen kuin rakas Lapras jo palasi maitojunalla kotiin.

Sitten alkoki olla jo niin nälkä, et syömään oli päästävä. Ajeltiin "keskustaan" ja vetästiin grillimättöannokset Café Purserissa. Sen jälkeen suunnattiin metsään. Jostain syystä meijän metsäretkiin sisältyy monesti joku vähän extreme osuus. Kerran piti kahlata puron yli, toissa juhannuksena seikkailtiin tulvan alle jääneellä sillalla ja nyt ylitettävänä oli syvä oja! Matti sai loikattua toiselle puolelle, mut meikäläinen jäi rannalle ruikuttamaan. Lopulta löydettiin pikkunen puu, joka meni ojan yli ja tasapainoiltiin sitten sitä pitkin puolelta toiselle toista keppiä apuna käyttäen. Puolukoita oli hulluna ja mietittiin jo, et pitäskö tulla ämpäreitten kans uuelle reissulle.

Palattiin metsäkäppäilyltä autolle katsellen taivaalla liitävää... kotkaa? Komialta ja isolta se ainaki näytti. Kello oli vähän yli 18 ja päätettiin palata satamaan, jos vaikka tälläkin kertaa olis niin pitkät jonot. No, eipä onneksi ollut, mut kerettiin silti juua kahvit satamakahvilassa.

Matin munkinsyönti ilmeet :D♥

Ollaan nyt näköjään alettu suosia tämmöstä lähimatkailua. Seuraava reissukin on jo varattu. Lähetään nimittäin parin viikon päästä Kuusamoon kylpylälomalle x)

keskiviikko 17. elokuuta 2016

My childhood in front of tv

Taas täällä nostalgiahuuruissa hääräilen. Päätin nimittäin tilata CDON:ista Pingu- ja Kippari-Kalle -dvd:t ja siitä lähti sitten ajatus, et listaanpa kaikki maholliset lastenohjelmat, jotka muistan lapsuudestani. On nuita aika paljon, vaikka varmasti paljo vielä puuttuukin. Vaikka meillä ei siis näkyny mitkään muut kanavat ku 1, 2, 3! Se oli hieno päivä ku 4 alko vihdoin näkymään :D

On se kyllä surkeeta ku näitä loistavia sarjoja ei enää näy eikä suurinta osaa löydy dvd:näkään :'''''( 80- ja 90-luvun klassikoista on tehty jotaki kammottavia tietokoneanimaatio-versioita ja kuulemma nuo vanhat ei kelpais nykyään ohjelmistoon ku ne on muka liian hidastempoisia tai pelottavia tai jotain muuta paskaa!

Tummennettuna ne ohjelmat, joista maksasin maltaita ja mansikoita, jos saisin ne jotaki kautta omaan leffahyllyyn ♥♥♥ Kursiivilla ne, jotka jo onneksi löytyy :)



Aasi, Morso ja Mouru
Alfred J. Kwak
Angela Anakonda
Animaaniset
Ankronikka
Arttu


Babar
Bambukarhut
Barbapapa


Eläinten maailma


Franklin


Halinallet
Hamtaro
Hui hai hiisi


Ipanat


Kaapo
Karhuherra Paddington
Karvaturrit
Karvinen
Kaukametsän pakolaiset
Kippari-Kalle


Lelumaan Niksu
Lohikäärme Justus
Looney Tunes


Maija Mehiläinen
Mamemo
Marsupilami
Matka maailman ympäri 80 päivässä
Muumilaakson tarinoita
Myyrä


Nakke Nakuttaja
Nalle Luppakorva
Nooan saari


Olipa kerran elämä


Pat&Mat
Peukaloisen retket
Pikku ponit
Pingu
Pokémon
Prätkähiiret


Rexi-koira
Richard Scarryn touhukas maailma
Rölli


Seikkailumetsä
Sirkuspelle Hermanni
Smurffit


Tabaluga
Taotao
Teletapit
Tikun ja Takun pelastuspartio
Tohtori Sykerö
Tontut


Urpo ja Turpo


Vaaleanpunainen pantteri
Vili Vilperi
Ville Vallaton


Äly ja Väläys
Christmas Pikachu